Maailma tuntuu hitaalta. Aivan kuin se ei pyörisi omaa vauhtiaan vaan hieman jäljessä. Nykien. Olo on turhaantunut. Haluan elää, mutta jokin vain roikkuu ja hankaa vastaan. Ei päästä täysin askelein liikkumaan. Näin telkkarissa aikuisten juoksuvaljaat. Urheilijat käyttävät niitä treenatessaan. He juoksevat valjaissa ja samalla joku toinen vetää heitä taaksepäin. Minusta tuntuu vähän siltä.

Lakkaan kynteni tummalla punaisella. Ulkona paistaa aurinko. Toisaalta olo on hyvä. Punainen on ilon ja pirteyden väri. Se ei hallitse ulkomuotoani, jos olen todella alhaalla. Nyt en ole, vaan katson, kuinka maailma nykii hitaasti eteenpäin. Liian hitaasti. Olen liian nopea ja juoksen väärään suuntaan. Se ei kuitenkaan haittaa. Olen huolissani. En halua, että elämä menee taas siihen pisteeseen, milloin millään ei ole mitään väliä.

Juoksuvaljaissa on benji-köysi. Juoksen sokkona köyden kiristyessä. Kohta se nykäisee taaksepäin. Olen varma siitä. Silti en hidasta. Päivä lähtee uuteen nosteeseen parin kaljan myötä. Taas jaksaa ryntäillä. Unohtaa seuraukset, omantunnon ja tärkeyden. Juon merkitykset vittuun. Kohta mikään ei taaskaan haittaa. Minua pelottaa.

-Raaste