Tyhjä laatikko
“My mind is a box and you put things in and you
Take things out and it’s empty
My mind is a box and you gut it then and you
Flatten it and you leave me blank”
Pretty Balanced - My Mind Is a Box
Yksinäisyys. Mistä se tulee? Onko se sitä, kun valvoessaan myöhään illalla huomaakin olevansa aivan yksin. Ainoa elävä olento jolle puhuu, on kissa, eikä ole nähnyt ketään ihmistä kahteen päivään istuessaan lukkojen takana kotona. Yksin kissan kanssa. Ehkä yksinäisyys on sitä, kun katsoo Facebookin tapahtumasivua, näkee ystävien tekemisiä, mutta ei kuitenkaan tiedä, mitä heille oikeasti kuuluu. Tai sitä kuinka miettii, mitä pitäisi tehdä toisin ollakseen sellainen sosiaalinen ihminen, josta pidetään.
Yksinäisyys iskee joskus metrossa. Istuu vieraiden ihmisten keskellä ja kuulee heidän hälinän. Koventaa soittimensa ääntä, että saisi olla enemmän yksin. Ettei tarvitsisi kuulla muiden puhetta. Tai kun on itse ystäviensä kanssa porukan keskellä. Nauraa tikahtuakseen vain tajutakseen kuinka sairas oma mieli on. Kuinka eristyksissä oikeastaan on niistä kaikista muista. Pahinta se on kahden kesken ystävän kanssa, jonka luulee olevan hyvin läheinen, mutta kesken keskustelun tajuaa, ettei tuo ystävä tiedä mitään minusta. Ettei ystävä ymmärräkään. Eikä itse osaa sanoa sitä, mitä haluaisi. Elämästä tulee päivä päivältä merkityksettömämpää. Eristettyä.
Miten ihmiset tutustuvat? Mikä tekee ihmisten väleistä helppoja? Luulen, että ollakseen mielenkiintoinen ihminen, pitää elämässä olla jotain sisältöä ja ajatuksia. Minulla ei ole mitään sellaista. Elämässäni ei ole mitään sellaista, minkä haluaisi jakaa muille, sellaista mistä olisi ylpeä. Miten typerältä se kuulostaakaan sanoa kuulumisia kysyttäessä, ettei kuulu oikeastaan mitään ja todella tarkoittaa sitä. Kuinka yksinäinen olo siitäkin tulee, kun tajuaa, miten tyhjää elämä on.
Sarjamaratonin jälkeen huomaan ikävöiväni sarjan mielikuvitushahmoja. Hetken olin jossain mukana. Katsoin heidän elämäänsä, eivätkä he salanneet minulta mitään. Mutta sitten maratoni loppuu. Hahmot hylkäävät minut, katoavat ja tajuan, kuinka surullista tämä on. Sammutan ruudun ja katson kissaa. Se maukuu ja haluaa huomiota. Tulen vielä surullisemmaksi. Miksi kissa on ainoa, joka haluaa minun huomiotani.
-Raaste
OT: Sain Bamiellalta tunnustuksen, jonka liitän ja jaan eteenpäin seuraavassa postauksessa. Nyt menen nukkumaan.
Aihe kysymyksiä, masennus, uneton |
Raaste
5. Maaliskuu, 2009 klo 21.25
Näet ympärilläsi
tylyjä torjuvia kasvoja
kylmiä väisteleviä katseita.
Jos osaisit nähdä
katsoa oikein -
mitä näkisitkään:
torjuttuja heitteillejätettyjä
lyötyjä laiminlyötyjä
kaltaisiasi kanssakulkijoita
joille kädenojennuksesi
ohimennenkin
pelastusrengas
kivun kurimuksessa
Maaria Leinonen
Monesti saatamme kuvitella, että toisilla muilla on asiat paremmin kuin itselläni - näemme vain oman yksinäisyyden.
Surulliselta tuntuu tuo kuvailemasi yksinäisyydentunne. Samanlaista oli tyttärelläni aikoinaan, kun halusi muuttaa kotoa omaan asuntoon. Ei ollut aina helppoa ja yksinäisyys saattoi korostua ja ruokkia masennusta. Kuitenkin kotiutui ja nautti asuinpaikastaan. Nykyään, kun asuuu lähempänä, voidaan tavata vaikka päivittäin. Kaikenlainen sosiaalinenelämä on nyt myös parantunut.
Yksinäisyyden ja vierauden tunne on raskasta. Kun lukee vilpittömiä ajatuksiasi, huomaa kuinka hyvin osaat iteäsi ja tuntojasi ilmaista - vahvistuu luottamus, että tulet Raaste hyvin ymmärretyksi.
Miten ihmiset tutustuvat? Mikä tekee ihmisten väleistä helppoja? Mielenkiintoisella ihmisellä pitää olla elämässä sisältöä ja ajatuksia, toteat.
Sinähän Raaste olet mielenkiintoinen, omissa pohdinnoissasi on sisältöä ja ajatuksia.
Perusluottamus on varmaan se tekijä, joka tekee ihmisten välit helpoiksi. On ihmisiä esimerkiksi työkavereita, joidenka läheisyydessä on turvallista ja hyvä työskennellä. Nykyään totean sen heille myös ääneen ja he toteavat samaa minulle. Olen rohkeammin aloitteellisempi sanomaan näitä myönteisiä asioita.
On ollut muuten jo aikaisemminkin eräs asia mielessä, nimittäin, itseäni on kovasti liikuttanut se kuinka hyvää luottamusta olet osittanut lähtemällä vastaamaan kommenteihini. Eikös tässä olekin eritt. hyvä esimerkki siitä miten ihmisten välit on helppoja?
Sitähän se on, että uskaltautuu vaikka ventovieraankin kanssa keskustelemaan ja se perusluottamus kantaa ja vie eteenpäin.
Vielä perjantai töitä ja sitten alkaa tätillä taas kaksi vapaa viikkoa,jipii!
Itse olen nyt oikein hyvällä ja valoisalla mielellä, että tästä riittää annettavaksi sinullekin.
Hyvää yötä!
6. Maaliskuu, 2009 klo 12.46
Masennus eristää. Sitä tuntee itsensä kummajaiseksi, koska oma sairaus tekee pään omituiseksi ja erilaiseksi muihin nähden. Muistan hyvin kuinka itsekin ajattelin masennuksen syvimmillä hetkillä, että minulla ei ole ketään, joka tätä ymmärtäisi. Ei edes Pikkusiskoa, joka nyt sentään aina ymmärtää minua. Hänkin tuntui etäiseltä, kylmältä ja kun puhuin hänen kanssaan, en jossain vaiheessa enää kertonut mitä päässäni liikkui, koska tulkitsin häntä niin, ettei hän ymmärrä. Silloin tunsin itseni todella yksinäiseksi ja hylätyksikin.
Ymmärrän tuntojasi siis hyvin. Haluan kuitenkin sanoa rohkaisun sanan, että tuon kaltaiset tuntemukset helpottavat, kun sinun masennuksesi helpottaa. Se tekee kepposet päässä ja vääristää monia asioita päälaelleen. Tosin, tunteet ovat tietysti aina aitoja. Sitä ei käy kiistäminen.
Voimia viikonloppuusi!
9. Maaliskuu, 2009 klo 9.04
Huomenta Raaste!
Harmi, jäi eilen Sinulle ja monelle muulle toivottamatta, Hyvää Naistenpäivää! Oikein hyvää alkanutta viikkoa ja voimia.
Käy blogissani lukemassa voimauttava runo, aina ajankohtainen.
10. Maaliskuu, 2009 klo 12.30
Rita, myöhäiset naistenpäiväonnittelut myös sinulle!
Mielestäni blogien kommenttilaatikot ovat yksi blogien parhaista puolista. Niistä saa niin blogin kirjoittaja kuin varmasti myös lukijatkin irti enemmän. Kommenttilaatikko on itselleni siinä mielessä helppo tapa kommunikoida, sillä aina voi miettiä rauhassa, mitä vastaa vai vastaako ollenkaan. Minulla on siis täysi päätäntävalta siitä, mitä annan itsestäni julki ja miten. Lisäksi saan itse todella paljon irti kaikista kommenteista, jos en muuta niin ainakin hieman iloa päivään. Eli kiitos kaikille kommentoijille!
Gata, totta tuo, että masennus vääristää monet tuntemukset ja saa ajatusten peruspohjan negatiiviseksi. Tänään puhuimme sairaanhoitajani kanssa tuosta negatiivisuudesta, eristäytymisestä ja yksinäisyydestä. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että pikkuhiljaa pitää muuttaa omaa ikivanhaa ajatusmalliani, jossa olen vakuuttunut, ettei ihmisiin voi luottaa ja ihmissuhteet menevät aina mönkään. Niinhän se on, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kuitenkin uskon, että masennuksen parantuessa ja hoidon tiivistyessä opin löytämään luottamusta ja muuttamaan huonoja mallejani. Valoa tiistaihisi!